Aforismi

"Ammattitaito mitataan joka päivä uudelleen."

 

Unimet vanha logo

Unimetin miehiä

Kuvia matkan varrelta

Juhlapäivä

Unimetin miehet myymälässä

Historia

Unimet Pori perustettiin Ojantie 4 osoitteeseen 1988 palvelemaan satakuntalaista teollisuutta. Yrityksen perustivat Pauli ja Pertti Laine, Jouko Hesso ja Univer Finland. Pauli, Pertti ja Jouko toimivat ennen Unimetia monissa alan yrityksissä. Yritys perustettiin vastaamaan seudun teollisuus- ja huoltoyritysten kasvaneeseen kysyntään.

Unimet Pauli ja Jouko80-luvun lopussa elettiin kovan taloudellisen kasvun aikaa. 90-luvun laman laihat vuodet olivat erityisen kovia teollisuus- valtaisella Satakunnan talousalueella.

Unimetin ammattitaidosta ja palvelusta ammentavaa elinvoimaa kuvaa parhaiten selviytyminen vaikeista ajoista kolmen eri tukijalan avulla: pneumatiikka, laakerit ja hydrauliikka.

Toimintaa laajennettiin samojen tukijalkojen piirissä. Hydrauliikan merkitys kasvoi merkittävästi. Yritys muutti 1995 Ojantie 11:ssa sijaitseviin suurempiin tiloihin. 1994 pääkaupunkiseudulla työskennellyt Timo Laine siirtyi myös yrityksen palvelukseen.

2000-luvulla toiminta on painottunut paikallisen suurteolli- suuden ja urakoitsijoiden palveluun. 2008 suhde Parker Hannifin Oy:n kanssa tiivistyi ParkerStore-myymäläkon-
septin mukaiseksi yhteistyöksi.